Esittely

Hei! Olen Katja Salomäki ja intohimoisen kiinnostunut kaikesta ravintoon liittyvästä. Omakohtaisten kokemusten kautta olen kokenut miten ruoka voi sairastuttaa. Opiskelija-aikana kiireessä nautitut einekset kyllä täyttivät vatsan mutta vähitellen veivät terveyden. Sairastelun vuoksi tuli kuvioon useat antibiootti-kuurit. Valitettavasti ne veivät mukanaan myös terveyden kannalta tarpeelliset bakteerit!

Onnekseni tuolloin, 90-luvun alussa, alkoi lehdissä olla artikkeleita suoliston bakteereista ja keinoista vaikuttaa niihin. Siitä kumpusi hiljalleen kiinnostukseni tätä alaa kohtaan. Pikku hiljaa aloitin korjaavat toimenpiteet ja sain terveyteni raiteilleen.  Nyt oltuani lähes toistakymmentä vuotta puhtaan, tasapainoisen ravinnon nautiskelija, ei lääkkeille ole ollut tarvetta. Antibioottikuurien saldo on puhdas nolla. 

Tätä oivallusta halusin jakaa myös eteenpäin, siksi aloitinkin ravintotieteiden opiskelun.  Kun valmistuin ravintoneuvojaksi huomasin, että asiakkaiden oli helpompaa omaksua käyttöön uusia ohjeita, kun valmistimme ne yhdessä. Omakohtainen kokemus herätti kiinnostuksen ja ahaa-elämyksen. 

Aloin kehitellä mielessäni ideaa ruokakurssista, jossa olisi teema: esim. suolistoon liittyvät ongelmat tai painonhallinta, jonka ympärille kurssi rakentuisi: Ensin teemaluento ja sitten valmistetaan teemaan sopivat ateriat.  Näin syntyivät funktionaaliset ruokakurssit. Tällä menetelmällä aloitin pitämään kursseja Keravavan opistossa syksyllä 2015.  

Koulutus

Diplomiravintoneuvoja, (69 op) Suomen Terveysopisto Salus, 2015

  • Koulutus perustuu funktionaalisen lääketieteen periaatteisiin ja täyttää Luonnonlääketieteen Keskusliiton (LKL) koulutusvaatimukset
  • Perusopinnot: Ravinto-oppi, ravintoterapia, pää- ja hivenravintoaineet, erityisryhmien ravitsemus, urheilu- ja liikuntaravitsemus, terapiaruokien valmistus
  • Peruslääketiede: anatomia, fysiologia ja tautioppi
  • Ravintoneuvojakoulutuksen erikoistumisopinnot: Paasto ja puhdistusterapiat, luontaistuotteet terapiatyössä
  • Syventävät ravintoterapian opinnot: mahasuolikanavan häiriöt ja hoito

Cidesco SPA kosmetologi, (120 ov) Omnia, 2013 

Erikoistunut luonnonkosmetiikkaan ja aromaterapiaan

Jäsenyydet

  • Suomen ravintoterapiayhdistys Raty ry
  • Elävä raakaravinto ry